Ystäväni Anssi (2002-2011)

Springerspanieli Anssi kuoli tänään, 09.11.2011. En ollut  sen omistaja, mutta hyvä ystävä kuitenkin. Jos lopetuspiikkiä voi edes jotenkin verrata hetkeen ennen nukutuksen armollista syliä, niin ystäväni, lempeämpää kohtaloa en osaa kuvitella. Ystäviä tässä maailmassa on rajallisesti, myös koirasellaisia, ja tiedän menettäneeni yhden parhaista. Anssi ei ehkä ollut niitä välkyimpiä koiruuksia, mutta sen koordinaatio ei pettänyt ikinä – pallo pysyi hallussa paremmin kuin kellään muulla tuntemallani.  Palloista se piti kaikista eniten, palloista ja uimisesta. Anssi olisi pystynyt uimaan vaikka maailman ääriin, se ei ikinä väsynyt, vaan oli aina valmis seikkailuun. Laumansa parissa mikään ei ollut sille ongelma. Tänään oli kuitenkin aika lähteä siihen viimeiseen seikkailuun. Nyt on yksi kaunis asia kadotettu taas, eikä sitä voi oikein mikään korvata. Ymmärtääkseen edes hetkellisesti asioiden oikean tolan, pitää kai aina vaihtaa se johonkin rakkaaseen ja ainutlaatuiseen. Vaihtokauppaa tämäkin, lopulta. Mutta jos elää ja kuolla täytyy, niin sitten joka päivä täysillä, kompromissitta, onnellisena jokaisesta pienestäkin hetkestä ja mahdollisuudesta matkalla kohti vääjäämätöntä. Jos ei muuta, niin tämän haluaisin osata yhtä hyvin kuin ystäväni. Lost but never forgotten.